Kuulumisia

Näköjään kun ei voi kunnolla treenata, niin ehtii vaikka kirjoittaa. Tällä hetkellä Katti ei ole fyysisesti ihan ok (on todennäköisesti ja toivottavasti ”vain” jumissa) ja Tirpalla on juoksu.

Mutta onhan sitä tässä ehditty tehdäkin ja jopa saatu jotain aikaiseksi. Toukokuulle järkkäilin taas Azuricoyotes-leirin. Peltojäljestettiin, aksattiin ja hakuiltiin. Myös Katti pääsi tekemään muutaman jäljen pellolle. Tännekin taisin joskus kirjoittaa, ettei tuo jälkihomma minulle oikein nappaa… Niin ne ajatukset vaan voivat muuttua kun pääsee yli metsäjälkitraumoista 😉 ja koira kehittyy ahneeksi aikuiseksi koiraksi. Päivävierailulla kävivät Tirpan pennuista lisävahvistuksina Unna ja Doris. Oikein hauskoja ja iloisia pentuja.

hollanninpaimenkoira

Tarita’s Usha Of Sonlight ”Unna”

Meidän oli tarkoitus mennä koittamaan Katin sitä kolmatta ykkösluokan hakukoetta vasta joskus syksymmällä, mutta kun kesäkuiseen seuraotteluun kaivattiin osallistujia ja olen välillä vähän huono sanomaan ”ei”, niin… Sen enempää syitä, seurauksia ja pisteitä analysoimatta saimme tottiksesta 80 pistettä, esineruudusta 21 ja henkilöetsinnästä täydet 170. Siis yhteensä pisteitä kertyi 271, mikä tarkoitti 1-tulosta ja koulutustunnusta HK1. Vaikka paljon mokailimmekin siellä täällä, niin tämä loi kuitenkin sellaista hyvää uskoa ja tsemppiä että me pystytään myös tekemään niitä tuloksia, se ei olekaan mahdotonta!

hollanninpaimenkoira

Muutamisen viikonloppua sitten kisasimme Nokialla pienenpienissä agilitykisoissa. Maksikolmosissa oli vain 12 osallistujaa. Kahdella ensimmäisellä radalla näytimme ihan meidän perusmokia, mutta kolmannella sitten tsemppasimme nollan. Pienestä osallistujamäärästä huolimatta olin todella yllättynyt, kun meidän kuulutettiin yltäneen ykkössijalle. Ensimmäistä kertaa ikinä sain siis agilitysertin käteen!

Muitakin startteja olemme toki sekoilleet välillä. Tammikuussa teimme yhden hasardin nollan Janakkalassa, mutta muuten tulokset ovat olleet hyllypainotteisia.

Katti on lisäksi ehtinyt saikutella huolella. Maaliskuussa oli kennelyskä, heinäkuussa anaalirauhasongelmia ja nyt sitten tämä tilanne, jossa koira rasituksen jälkeen vähän makuulta noustessaan klenkkaa. Pistää taas erilailla näkemään sen että kuinka hienoa on jo ihan pelkästään että on terve ja kunnossa oleva koira, jonka kanssa mennä ja tehdä.

Toisen epäonni on toisen onni. Tirppa on päässyt treenaamaan paljon normaalia enemmän Katin lepäillessä. Jännästi asiat ovat myös treenaamalla edistyvät. En kuitenkaan usko meidän vielä tänä vuonna rynnistävän mihinkään kokeeseen.

hollanninpaimenkoira

Huhtikuussa Tirpan selkä uusintakuvattiin ja kaikki näytti oikein hyvältä. Noin niin kuin muuten Tirppiksessä on huomattavissa selkeitä muutoksia pentujen jälkeen, esimerkiksi Katti ei saa enää pompotella sitä ollenkaan samaan malliin. Onneksi kumpikaan ei kuitenkaan halua oikeasti tapella, joten olemme välttyneet suuremmilta konflikteilta ja kokonaisuudessaan tyttöjen välit ovat tosi hyvät.

Jos muuten käytät facebookia ja haluat seurata meidän kuulumisia aktiivisemmin, niin klikkaa liittymispyyntö tänne.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *