Agilitykisat Sipoo

#belgianshepherddog #australiankelpie #dutchshepherddog

A post shared by @raitarakkautta on




Niiin siistiä, että voidaan taas aksata! Mehukatti on siis saatu kuosiin, kyllä siinä yllättävän kauan meni kun huollatettiin ja yritettiin näillä liukkailla liikuttaa järkevästi. Ihan kamala talvi kyllä ollut noiden liukkaiden puolesta. Hankin jopa itselleni irroitettavat nastat kenkiin. Sitä vain ihmettelen, että miksi ihmeessä en ole hankkinut aiemmin?!

Kisoissahan ollaan viimeksi oltu syyskuussa, mutta aika samasta pisteestä saatiin nyt näköjään jatkaa mihin silloin jäätiin – ne pienet mokat. Ja jännästi myöskään lähtökäyttäytyminen ei ole parantunut itsestään. Kriteerinähän meillä on, että jalkoja ei saa liikuttaa eteenpäin. Mutta kun siitä on kisoissa lipsuttu (teko)syistä x, y ja z, niin lopputulos on aika arvattava. Eihän se sillä tavalla oikeasti karkaa (niin vielä 😀 ), mutta voisi olla korkea aika tehdä tälle asialle jotain.

Tuo puomilta karkaaminen ensimmäisellä radalla tuli aika yllätyksenä. Keinukin aika lipsuva. Mutta A-este, ai että se oli hieno! Ainakin tällä hetkellä juoksukontaktiin vaihto tuntuu olleen hyvä päätös. Toisella radallahan ei sitten saatu sitä A-estettä tehtyä ollenkaan, mutta tulipahan kerrattua niiden muiden kontaktiesteiden oikeaoppinen suoritus.

Continue Reading

Ruotojuttuja

Spondyloosi on inhottava sairaus. Sen sain todella tuntea ensimmäisen koirani Epun kanssa. Eppu oli melkein 8-vuotias, kun se ensimmäisen kerran oireili rasituksen jälkeen ontumalla. En itse osannut silloin epäillä spondyloosia alkuunkaan. Varasin ajan fysioterapeutille ja hän suositteli selän kuvauttamista. Selän lihakset olivat ihan sementtiä.

Eppu, kuva Aino Ihamäki

Olin jo ennen kuvia henkisesti valmistautunut siihen, että agilityharrastus tulee jättää. Sekin tietysti helpotti osaltaan, että oli lainakoira Liitu, jonka kanssa tehdä agilitya tavoitteellisesti. Ei tarvinnut muun harmin lisäksi jäädä pois ”kaikesta”.

Se minua on myöhemmin kalvanut, ettei Epun selkää oltu silloin 2-vuotiaana kuvattu lonkkien ja kyynärien yhteydessä. Syynä oli ihan puhdas tietämättömyys. Tiesinköhän edes silloin sellaisen lajin kuin agility olemassaolosta? Lonkka- ja kyynärkuviin mentiin 2-vuotiaana, koska niin oli ohjeistettu.

Ikävä kyllä, hollanninpaimenkoiran omistajana ei voi tuosta noin vain sivuuttaa spondyloosin mahdollisuutta. Spondyloosi voi aiheuttaa koiralle niin pahoja ja kivuliaita oireita, että todella toivoisin jokaisen hollanninpaimenkoiran selän kuvattavan. Oma juttunsa ovat tietenkin myös välimuotoiset lanneristinikamat ja niihin liittyvät kysymysmerkit.

Ei siis ihan hirveästi naurattanut, kun yksi ilta Katti ontui oikeata jalkaansa voimakkaasti levolta noustessaan. Aamulla oltiin oltu normaalilla metsälenkillä. Olin jo joskus aiemmin ollut katsovinani, että keventääkö se levon jälkeen muutaman askeleen toista jalkaa ja nyt tuli sitten vahvistus sille, etten ole nähnyt omiani. Ei muuta kuin koiralle lepokuuria ja ajanvaraus selkäkuviin. Epävirallisissa kuvissa alle 2-vuotiaana kaikki oli ok, mutta ehtiihän sitä melkein kolmessa vuodessa kehittyä vaikka mitä (ja päässään tietysti saa kehiteltyäkin vaikka mitä…). Ihmeen hyvin sain pidettyä itseni järjissäni, jopa siellä eläinlääkäriasemalla tuomiota odotellessa!

”Röntgenkuvissa todetaan seuraavaa:
– lanneranka: 7 lannenikamaa, L1-L2 ja L3-L4 välissä välilevyn yläosassa röntgentiiviyttä (kalkkeumaa)
– rintaranka: 13 rintanikamaa, ei röntgenmuutoksia
– kaularanka: 7 kaulanikamaa, C7 nikaman etureunassa nikaman alaosassa pieni luupiikki”

Hyvin siistissä kunnossa on siis ruoto, vaikkei ehkä noin kirjoitettuna siltä äkkiseltään kuulostakaan. Täällä kuvat. Kennelliitossa lausuivat VA0, SP0, LTV0. Lausunnon lisätiedoissa olivat huomioineen tuon luupiikin:

”Nikamien epämuotoisuus – Ryggkotornas deformitet – Vertebral Anomaly
muutosten lukumäärä – antalet förändringar – number of changes
spondyloosi – spondylos – spondylosis 1, C7”

Tosi jumissa Katti oli vähän joka puolelta, eivätkä varmasti nämä liukkaat kelit ole ainakaan tilannetta auttaneet. Koirahierojalla käytiin ensihätään ja fyssariaikakin on nyt varattuna. Pikkuhiljaa lisäillään liikuntaa ja seuraillaan. Huomaa kyllä, että rupeaa koiralla korvien välissä vähän kuumottamaan tällainen pidempiaikainen tylsyys ja treenaamattomuus.

Continue Reading

Hei!

Tämän vuoden aikana ei ole pahemmin mitään blogia kirjoiteltu, mutta korjataan se asia nyt.

Kulunut vuosi ”lyhyesti”: Tammikuun lopulla meille muutti Tirppa. Olin jo jonkin aikaa kaivannut elämään toista meillä asuvaa koiraa. Pentujenkin perään kyselin, mutta sitä sopivaa pentuahan usein joutuu etsiskelemään ja odottamaan, eikä mitään nytkään yllättäen tapahtunut sormia napsauttamalla. Toisaalta hyvä niin, sillä tajusin, että sen paikattavan kolon voisi täyttää aivan hyvin myös aikuinen koira. Minulla ei ollut varsinainen pentukuume, vaan ennemminkin koirakuume. Rotuvaihtoehtojakin oli useampia, enkä ajatellut ensisijaisesti etsiväni toista holskua.

Sitten eräänä päivänä pitkisholskuja kasvattava kaverini kirjoitti Facebookiin etsivänsä sijoituskotia parivuotiaalle nartulle. Laitoin viestiä heti. Loppujen lopuksi kaikki meni siis aivan erinomaisesti. Se sopivampi aika pennulle tulee kyllä sitten joskus myöhemmin.

Synnyinkodissaan Tirppa tunnetaan nimellä Lempi. Mutta koska siinä nyt vain on joku juttu, että minun koirilla pitää olla astetta hölmömmät nimet, niin Lempi sai sitten tällaisen uuden lisänimityksen 😀 Täytyy erikseen kirjoitella tarkemmin siitä, että miten tämä ensimmäisen vuosi yhteiseloa on mennyt.

Tarita's Only Real Princess, kuva Aino Ihamäki

Helmikuussa sitten ikävämpiä asioita. Epun kunto romahti äkillisesti ja koitti se monesti jo etukäteen surtu eläinlääkärikerta, jolta lähettiin pelkkä hihna ja panta kädessä. Todennäköisesti perimmäinen syypää oli levinnyt syöpä, tätä ei sen tarkemmin tutkittu.

Niin karulta kuin se kuulostaakin, niin tämän reissun jälkeen päällimmäisenä tunteena oli helpotus. Helpotus, ettei tarvinnut enää miettiä, että sattuuko johonkin. Se todellinen ymmärrys siitä, että Eppua ei enää ole, iski sitten vasta myöhemmin. Edelleenkin vanhemmillani käydessä tuntuu jotenkin niin oudolta, kun siellä ei ole koiraa viipottamassa.

Minuahan suuresti helpotti se, että oli kotona nuo kaksi raidallista. Jonkinlainen luopuminenhan se oli Epusta jo silloin, kun muutin kotoa pois, enkä viitsinyt väkisin Eppua vasten vanhempieni tahtoa raahata mukaan kerrostaloon asumaan. Mutta – Eppu oli se ensimmäinen, se oli täällä yli 12 vuotta (yli puolet minun tähänastisesta elämästä!), Eppu oli se sysäys tälle koko elämäntavalle. Totta helkkarissa se luopuminen silloin sattuu.

Aino ja Eppu, kuva Veera Järvinen

Kesäkuu 2009, kuva Veera Järvinen

Harrastuksien valossa, tai oikeastaan niiden tuloksien suhteen, tämä kulunut vuosi on ollut aika onneton. Agilityssa ollaan Katin kanssa kisattu vuoden aikana yhteensä 15 starttia kakkosluokassa. Palkinnoilla ollaan oltu useamman kerran, mutta niihin nolliin asti ei vain jotenkin ole pakka pysynyt kasassa. Mukaan on mahtunut aivan liian monta sellaista rataa, jossa olen tehnyt jonkin pienen kämmin ja se on ollut sitten siinä. Jonkinlainen rutiininpuute on varmaan yksi syy. Itse tarvitsisin ohjaajana viikoittaisia, säännöllisiä ratatreenejä ja se ajatus mielessä nyt muutama viikko sitten vaihdettiin ryhmää. Suunnitelmana on nyt tämä talvi vain treenata ja aloittaa sitten toukokuussa kisaputki uudella tsempillä.

Ensimmäisessä hakukokeessamme kävimme Katin kanssa elokuun lopulla. Oli kova halu päästä viimein testaamaan oma taso. Kyseinen koe oli rotuyhdistyksen RM-koe Lahdessa ja ihan kannatuksenkin takia halusin osallistua. Joitain sellaisiakin kommentteja kuulin että ”ai sitä aloitetaan reteästi RM-kokeesta”, tosin näillä ihmisillä rotu sellainen, että geimien koko on vähän eri luokkaa. Itse haluan nähdä holskujen pk-rotumestaruudet nimenomaan sellaisena kokeena, johon ei ole niin suuri kynnys osallistua. Itsellänihän tuo itsensä häpäisemisen kynnys jotenkin madaltuu vuosi vuodelta 😉 Mutta siis oli huippua että osallistuttiin, ilmapiiri oli hyvä ja oli mahtavaa nähdä erilaisia holskuja tositoimissa. Jännitti toki, kuulemma näytin maastovuoroa odotellessa siltä että oksennan ihan justiinsa 😀

Meidän koehan kaatui sitten tottikseen (joka oli vuorossa viimeisenä), saimme surkeat 54 pistettä. Ohjaajan ja koiran kokemattomuutta. Maasto meni ihan ok, sieltä pisteitä 165+30.

Katti tottis, kuva Aino Vakkilainen

Vuoden tulokset jäivät siis oikeastaan ”rasti ruutuun” -osastolle. Me meinaan käytiin kesäkuussa näyttelyssä ja vielä oikein erikois-sellaisessa! Tästäkin sain kuulla että ”jaa sitä aloitetaan näyttelyura suoraan erikoisnäyttelystä”, haha 😀 Eikä tarvitse mennä toiste, H oli tavoite ja EH saatiin 😉 Tuomarina toimi Hannie Vink Hollannista.

3 yrs old bitch of good size. Head could be more typical. Flat skull but eyes are rounded and bit protruding. Complete scissor bite. Correct ears. Topline could be more flowing. Good shoulder. Upper arm a bit steep. Correct rear angulation. Nice double coat. Moves fast. Narrow behind and with loose elbows. Good temperament.

Katti näyttely, kuva Sanna Korhonen

kuva Sanna Korhonen

Tirpankaan kanssa ei tarvitse näyttelyissä ravata, sen verta ahkerasti se on niissä omistajansa Katian kanssa käynyt 🙂 Lokakuussa kävimme luonnetestissä, tuloksena 108++ ja näin ollen koko nimirimpsu on nyt siis FI MVA EE MVA LT JMVA LV JMVA EE JMVA BALT JMVA Tarita’s Only Real Princess.

Luonnetestivideo:

Että semmoinen koontioksennus! Tervetuloa seuraamaan meidän hölmöilyjä!

Continue Reading